Hyvän voinnin hakua puutarhasta jatkettiin Ylä-Vieksillä. Että osattiinkin osua onnekkaasti koko päivän ropisseen sateen tauon kohtaan. Puutarhasää oli lopulta vallan erinomainen, vaikka aamulla näytti jo peruutuksen paikalta. Väkilaskuriin kertyi noin 60 kiinnostunutta. Sen verran moni oli ilmoittanut joutuvansa jäämään pois, että päätettiin järjestää uusintakierros.
Puistomaisessa kohteessa tutustuttiin niin ruohovartisiin kuin puihin ja pensaisiin. Alppiruusujen paras aika oli juuri mennyt ja pionien vasta alkamassa, mutta näkemistä silti riitti. Kymmenien syreenien muhkeat tertut nuokkuivat kannattelemansa veden painosta. Todettiin, että kainuulaiset luonnonkasvit sopivat mainiosti puutarhaan. Valkolehdokin tuoksu on hurmaava ja suopursu on alppiruusu. Timo Niskanen kertoi kokemuksistaan puuvartisten kasvien menestymisestä. Hämäläiset kynäjalavat pärjäävät pakkasten puolesta erinomaisesti kuten myös pohjoisamerikkalainen mustasaarni. Puutarhurit Marjukka Piirainen ja Urho Kähkönen edustivat asiantuntemusta. Voidaan ennakoida, että Wiexi Vie -hankkeessa siitä saadaan vielä jatkossakin iloita.
Puutarhapäivä II pidettiin lyhyellä varoitusajalla 12.7.2012, kun luvattiin poutaa. Ennuste piti hyvin paikkansa. Innostusta oli niin paljon, että puutarhapäivien kävijöiden yhteismäärä nousi reilusti yli sadan.