Oikeaoppisesta ruoan käsittelystä kiinnostuneita vieksiläisiä kokoontui täysi kurssillinen Koskenmäen koululle tavoitteenaan hygieniapassi. Kurssin veti opettaja Virpi Heikkinen Kainuun ammattiopistosta. Nyt istuttiin koulunpenkillä ja viikkoa myöhemmin on tentin vuoro. Eviran tietokone arpoo tenttikaavakkeeseen tuhansista mahdollisista 40 väittämää, joihin vastaus annetaan omasta mielestä oikea ruutu ruksaamalla. Oikein niistä pitää saada 34 kappaletta. Ellei onnistu, kerran voi yrittää uudelleen. Jos ei sittenkään, ei muuta kuin takaisin koulunpenkkiä kuluttamaan.

Toistaiseksi voimassa oleva hygieniapassi voidaan tarvita, kun yleisölle avoimissa tilaisuuksissa tarjoillaan ruokaa. Esimerkiksi henkilö, joka käsittelee työssään pakkaamattomia, helposti pilaantuvia elintarvikkeita, saattaa tarvita hygieniapassin.

Oikeaoppisesti pestyillä käsillä ja puhtaissa tiloissa on ilo huolehtia, ettei kylmäketju katkea elintarvikkeiden käsittelyssä. Kylmälaukku on siinä kätevä apuväline. Tuoreen kalan oikea säilytyslämpötila on 0 – +3° ja jauheliha on säilytettävä +4 asteessa. Jääkaapissa ja pakastimessa olisi hyvä olla lämpömittari. Kurssilaisten kotiläksyksi tuli huolehtia, että sellainen itseltä löytyy. Jääkaapin eri osissa on eri lämpötilat. Takana jäähdytyselementin edessä ja alla on viileintä. Hyvä yleislämpötila on + 5 – 6°.

Ruokaa valmistettaessa on riittävä kuumentaminen tärkeää. Suurin osa tautia aiheuttavista mikrobeista kuolee + 70 asteessa.

Tuotteiden parasta ennen -päiväys ei ole viimeinen käyttöpäivä. Toisaalta tuotteen säilyminen parasta ennen -päivään edellyttää oikeanlaista säilytystä. Järjen käyttö ja omiin aisteihin luottaminen on sallittua tuotteiden syömäkelpoisuutta arvioitaessa: jos tuote haisee tai maistuu oudolta, sitä ei käytetä, olipa aikaa päiväykseen jäljellä tai ei. Vakuumipakatun tuotteen päiväys pätee vain avaamattomalle paketille.

Niinkin arkipäiväinen asia kuin multa ja multaisten tuotteiden käsittely on iso riskitekijä elintarvikehygieniassa. Multaiset perunat ja juurekset on paras käsitellä erikseen. Huuhtelematon salaatti saattaa pahimmassa tapauksessa aiheuttaa ruokamyrkytyksen.

 

IMG_9575_w640 IMG_9585_w640