Vuosangan ns. yhteistyöryhmän kokous
- 27.5.2011 Klo 12.55Kuhmon kaupunginvaltuuston salissa kokoustettiin kokolailla tutuissa merkeissä. Yhdistys oli lähettänyt kysymyksiä etukäteen Puolustusvoimille ja useille muille viranomaisille. Muut olivat kysymykset saaneetkin, mutta Puolustusvoimat ei. Palomuuri oli kuulema estänyt. Metsähallituksen vastaukset saatiin.
Metsähallitus ei enää omista muita Vuosangan rakennuksia kuin Rimpisuon museosaunan. Muiden omistaja on Senaatti-kiinteistöt, elleivät sitten jotkut niistä kuulu Puolustusvoimille. Kiinteistöverojen maksaja on siltä osin selvillä.
Metsähallitus suunnittelee hankkivansa koko maassa kuluvana vuonna yhteistyössä Puolustusvoimien (ministeriön?) kanssa kiinteistöjä noin 3,4 miljoonalla eurolla. Vuosangan ympäristön hankintoja sisältyy lukuun. Kauppamiesten ja -naisten pitäisi muistaa, että kun Natura-arviointeja on vaihekaavan valmistelussa tehtävä, ei ole sallittua jatkaa muiden hankkeiden eikä suunnitelmien valmistelua ennenkuin arvioinnit on tehty. Saati että kehiteltäisiin vaihekaavan valmisteluun liittyviä uusia maakauppoja.
Kuntayhtymän edustaja lupaili vaihekaavan luonnosta nähtäville tänä kesänä. Se kuulostaa mielenkiintoiselta.