Maakuntahallitus riensi 9.11.2009 tekemään päätöksen Vuosangan valitsemiseksi yksin finaaliin. Siinä sai huolellinen harkinta ja yksi jos toinenkin lupaus kyytiä. Kainuun Sanomat kirjoitti seuraavana päivänä maakuntahallituksen päättäneen lykätä vaihekaavan jatkovalmistelun siihen saakka kunnes Vuosangan ympäristölupakysymykset on ratkaistu. Pöytäkirjasta sellaista päätöstä ei löydy.

 

  • Maakuntahallituksen päätös

 

Puolustusvoimilta on kuulema pyydetty lausuntoa laajennustarpeista. Erikseen on korostettu, että enää ei maakuntakaavan Se -alueilla ole mitään merkitystä, vaan lähdetään puhtaalta pöydältä. No, olivatkin ne sitten tarpeelliset maakuntakaavassa esittää.

Maakuntajohtaja päätti jostain syystä muuttaa kalkkiviivoilla päätösesitystä siten, että se esitettiin maakuntavaltuustolle tiedoksi. Niinkuin tuo ei muutenkin olisi ne muutamat rivit lehdestä voinut lukea. Eiköpä liene vastuunjaon tarpeesta kyse. Kuhmolaisvaltuutettu esitti ratkaisua, joka olisi ollut ainoa järkevä. Hallituksen esittelijät olivat kertoneet pitkään odotusaikaan varauduttavan. Kumma tosiaan että niin levälleen jätetään eikä päätetä, että jätetään, eikä kerrota julkisuuteen mitä oikein tehtiin. Tarkkaan harkittua, epäilemättä.

 

  • Kainuun 1. vaihemaakuntakaavan valmistelu

 

On ehditty pintapuolisesti tutustumaan Siton raporttiin.  Hyvän matkaa toistasataa sivua juttua. Siihen on pakko palata vielä monasti lähiviikkoina ja -kuukausina. Näyttää siltä, että vielä ministeriöllekin sitä joudutaan vuosien päästä ihmettelemään. Siton raportin asemasta maakuntahallituksen 9.11. päätöksen perusteena ei millään ole meinannut tolkkua saada. Päätöksessä siitä ei sanota mitään. Kuntayhtymän suunnittelujohtaja ei saanut annettua kysymykseen selvää vastausta Hiisipirtillä 27.11.2009 palaveroitaessa. Maakuntahallituksen kakkosvarapuheenjohtaja antoi kysyttäessä yhtä pyöreän vastauksen. Vasta muutamat hallituksen rivijäsenet vahvistivat galluppiimme, että peruste mikä peruste. Pakkohan sen sitä onkin olla, mutta jostain syystä sen sanominen on niin kovin vaikeaa.

PDF

 

  • Siton raportti

 

 Toinen maakuntahallitukselle esitelty paperi oli Pohjois-Suomen Sotilasläänin antama lausunto, päätöksen peruste varmaan sekin. Kohtuutonta olisi hyvää vaatiakaan, kun kuntayhtymä antoi peräti 8 työpäivää aikaa sitä laatia. Kuntayhtymä tarvitsi lausunnon saatuaan kaksi päivää vertaillakseen kuutta uutta aluevaihtoehtoa keskenään ja niitä entisiin kolmeen ja jo oli valmis esittelemään ratkaisunsa maakuntahallitukselle. Noita kolmea se oli vääntänyt lähes 10 vuotta. Hallintolakia mukaellen: yhdistys ei saanut ennen asian ratkaisemista tilaisuutta lausua mielipidettään asiasta, joka on saattanut vaikuttaa asian ratkaisuun.

PDF

 Samassa kokouksessa nuiji maakuntahallitus hyväksynnän vaihekaavan Lähtökohdat ja tavoitteet  -asiakirjalle.

 

  • Lähtökohdat ja tavoitteet