Kuhmon rakennusvalvontaviranomaista haetaan
- 10.9.2010 Klo 15.04Vuosangan rakennuslupa- ja kiinteistöverokysymykset ovat pyörineet Kuhmon kaupungin koneistossa joulukuusta 2009 lähtien. Myös ylävieksiläisten rakennuslupahakemusten käsittelyä hidastava Puolustusvoimien mielipiteen kysyminen on tapetilla. Niistä on Vieksi.fi -sivuilla jo useampi artikkeli. Kuhmossa tekee tiukkaa huomata, että lakisääteinen rakennusvalvontaviranomainen Vuosangan ja Ylä-Vieksin seudulla valvonta- ja lupa-asioissa on rakennustarkastaja.
Teknisen toimialan esimies, valvontajaosto, kaupunginhallitus, ja jokunen muukin yhtä lailla asiassa toimivallaton, ovat menneet käyttämään tämän viranomaisen toimivaltaa, osa toistamiseen. Eivätkö kaupungin toimijat mukamas omaa teknisen puolen johtosääntöään tunne? Siltä osin kuin johtosääntö olisi osattu ja asia ymmärretty, olisi kyseessä nähtävästi Kuhmon kaupungin ja ylävieksiläisten erehdyttäminen. Siirtyisikö silloin asian arviointi väistämättä rikoslain puolelle (16 luku 9 §)? Virkavallan anastus määritellään siellä.
Kiinteistöveroasiassa tultiin käyttäneeksi puolestaan verohallinnolle kuuluvaa toimivaltaa. Hälytyskellot eivät kilkattaneet, vaikka samalla myönnettiin toimivallan verottajalle kuuluvan. Asian siirto verottajalle jatkaa tökkimistään.
Aiheesta aiemmin:
15.2.2010 Liikaa rahaa? – Kuhmo ei kaipaa Vuosangan kiinteistöveroja
25.2.2010 Vieksin rakentajat lausuntokarusellissa
30.3.2010 Kuhmo selvittelee Vuosangan rakennuslupia ja kiinteistöveroja