© TN
17.8.2008
Sutisen desantit
Tarina perustuu ainona silminnäkijänä elossa olevan Vilho (Ville) Tampion kertomaan.
Varhain keväällä 1943 (?), noin vapun tienoilla, pudotti Neuvostoliitto kuusi desanttia Kuhmon Härmänkylän Pohjajärvelle. Paikka on lähellä Vartiustien jä Härmäjärventien risteystä ja lähellä Morenian murskaamolouhosta. Tarkoitus oli hypätä Kivijärvelle Ristijärven ja Kuhmon rajalle, mutta suunnistaja erehtyi kohteesta räntä- ja tuiskukelissä. Pohjajärveltä joukko suuntasi suksipelillä Sutisenjärven jo viimeisiään vedelleelle kämpälle, jonne se perusti tukikohtansa. Tarkoitus oli muun muassa vakoilla ja ehkä sabotoida Kontiomäen radan liikennettä.
Desanttien latu ylitti Saarivaaran hevostien. Isäntä Leonard Heikkinen huomasi heinänhakureissullaan oudot hiihtojäljet. Tien poikki oli menty hiihtäen mutta käyttämättä sauvoja. Kukaties tarkoitus oli hämätä mahdollisia uteliaita, jotta hiihtäjien määrästä ei saataisi käsitystä. Leonard jatkoi saman tien Metsälän taloon, jossa sen isäntä August Tampio valjasti hevosensa ja jatkoi viestinvientiä Ylä-Vieksin Myllylään lähimpään puhelimeen.
August ilmoitti havaituista jäljistä pitäjänpäällikko Akseli Riihoselle. Tämä ohjeisti joukon reservi-ikäisiä kyläläisiä lähtemään tarkastamaan tilannetta ja lähetti heille sotilaskiväärit tehtävää varten. Matkaan lähtivät Virran Hannes (Heikkinen), Louhelan Kalle (Pääkkönen), Ahon Matti (Heikkinen), Myllylässä renkinä ollut Erkki Heikkinen (myöhemmin Erkkilän Erkkinä tunnettu) ja August Tampion poika Ville (Perttilän Ville), joka muista poiketen oli vielä liian nuori rintamahommiin.
Osasto löysi vaivatta Leonardin ilmoittamat hiihtojäljet. Oli kova hankikeli ja oli helppo liikkua. Hyvin pian löydettiin kuudet laskuvarjot, osa Pohjajärven jäältä ja jokunen puustakin. Maastosta löytyi myös pienemmillä varjoilla pudotettuja ruokapakkauksia, joita kutsuttiin pitkulaisen muotonsa vuoksi muonatorpedoiksi. Niissä oli pehmusteet molemmissa päissä arvelun mukaan iskun vaimentamiseksi. Kävi välittömästi selväksi, että liikkeellä oli vihollisen joukkoja, joiden jälkiä osasto ryhtyi seuraamaan Sutiselle päin. Jossain vaiheessa pysähdyttiin tekemään tilannearvio. Pääteltiin, ettei voitu olla riittävän varmoja suotuisista voimasuhteista. Nuoremmasta päästä ollut Erkki-renki oli ainoa, jolla oli halua päästä välittömään kosketukseen vihollisen kanssa. Palattiin takaisin Metsälään.
Ville lähti vuorostaan hevospelillä Myllylään tekemään tilanneilmoitusta. Hän soitti Akseli Riihoselle, joka ilmoitti välittömästi lähettävänsä Jämäksestä 12 kaukopartiomiestä hiihtäen tehtävää suorittamaan. Akseli kysyi Villeltä tämän reen mallia. Kuultuaan sen olevan niin sanottu laatikkoreki hän pyysi Villeä jäämään miehiä odottamaan, jotta näiden ei tarvitsisi reppujaan ja muita kantamuksiaan Myllylää pidemmälle selässään kantaa. Niin tehtiin.
Sotilaat nukkuivat yönsä Metsälän lattialla ja lähtivät aamulla kohti Sutista. Kaukopartioon kuulunut kersantti Turun puolesta kertoi myöhemmin Villen kuullen, että he pääsivät yllättämään porukan, joka ei ollut asettanut vartiota: Kersantti ryntäsi sisään vasemmalla puolella ovisuussa olleen ruoanlaittouunin ohi ja karjaisi ovella kovaa. Desantit säikähtivät niin, ettei heidän mieleenkään näyttänyt tulleen aseisiin tarttuminen. Partio löysi kämpältä neljä miestä, kaikki siviilikamppeissa, ja vangitsi heidät. Miehiltä kuultiin kahden miehen, joukon johtajana toimineen luutnantin ja suomea taitaneen karjalaismiehen olevan Kontiomäki -reissulla ja palaavan seuraavana päivänä täsmälleen tiettyyn kellonaikaan takaisin. Kämppätukikohdasta löytyi muun muassa kartta, josta nähtiin Kivijärven olleen tarkoitettu maahanlaskupaikka. Aseistuksenaan oli desanteilla Suomi-konepistoolit, vähäinen määrä panoksia eikä mitään raskaampaa tai räjähteitä.
Koko joukko, sotilaat vankeineen, palasi Metsälään. Kolme vanhinta vankia vietiin saman tien Myllylään Augustin ohjastamassa reessä. Kaksi partiomiestä hiihti mukana ja jatkoi tavalla tai toisella vankien kanssa Kuhmoon.
Jälkeen jätetty 18-vuotias selvästi ymmärrettävää karjalaa puhunut poika pelkäsi tulevansa ammutuksi ja kovin pyysi päästä muiden mukaan. Hän sai olla talossa suhteellisen vapaasti. Villellä oli pihatantereella halonhakkuu menossa, mitä poika myöhemmin seurasi ja alkoi rauhoittumaan. Halkoja oli jo melkoisesti pitkissä pinoissa, mistä poika sai aiheen udella josko ne kaikki olivat talolle itselleen. Kun Ville niin sanoi olevan, kertoi poika, ettei heillä sellainen käynyt päinsä, vaan halkoja sai olla talon asukkailla enintään tietty määrä ja ylimääräiset piti antaa valtiolle.
Loput sotilaat viettivät taas yönsä talon lattialla ja pitivät pojan yön yli samassa huoneessa kanssaan. Talon väki oli ihmetellyt miten vapaasti vanki sai oleilla, vaikka konepistoolit olivat huoneen nurkassa keossa. Kaukopartiolaiset tiesivät epäilemättä mitä tekivät.
Aamun valjettua lähtivät Ville, August ja vankipoika kolmistaan hevospelillä Pohjajärvelle haravoimaan maastoa sinne jääneistä varusteista ja tavaroista. Torpedoja löytyi lisää. Niitä oli jäänyt desanteilta maahanlaskupaikalle kaiken kaikkiaan noin kymmenen kappaletta.
Myöhemmin samana päivänä, ilmeisesti jo reilusti iltapäivän puolella, palasivat sotilaat Sutiselle reissumiehiä vastaanottamaan vasta tuntia-paria ennen näiden sovittua tuloaikaa. Karjalaispoika tarvittiin mukaan kämpälle kysymään tai antamaan tulijoille tunnussana. Ehkä kaksikko oli tarkoitus saada elävänä kiinni tai ehkä vain houkutella se lähemmäksi. Kaksikko saapuikin täsmälleen ennalta sovitusti. Alkoi ammunta, jossa molemmat viholliset saivat surmansa. Kaukopartion kertoman mukaan joukon johtaja, suomalaiseen asepukuun kokardia myöten luutnantiksi pukeutunut oli heittäytynyt hankeen ja yrittänyt ampua kun taas hänen tavalliseen palttooseen pukeutunut toverinsa oli käännähtänyt ehkä pakoon yrittääkseen.
August vei pojan uudella rekikeikalla Myllylään partiolaisten seuratessa mukana.
Louhelan Kalle, Ville ja August määrättiin hautaamaan kaksikko, joka sanottiin jätetyn siihen mihin se kaatui. Hevosella karautettiin kantavaa hankea pitkin, koska partiolaiset olivat kertoneet sinne jääneen runsaasti tavaraa, joka oli määrä ottaa kyytiin. Ammuttujakin oli ehkä siirrettävä, mihin reki olisi ollut omiaan. Hevonen jätettiin kuitenkin Hoikanjoen rantaan, koska sitä ei uskallettu viedä jäälle enää siinä vaiheessa kevättä. Jatkettiin jalan miehissä rekeä vetäen. Ruumiit löytyivät hangelta ehkä vajaan 50 metrin päästä kämpästä.
Saarivaaran Leonard tupsahti paikalle seuraamaan toimia uteliaisuuttaan. Hautaus tapahtui vasta päivä tai pari tapauksen jälkeen ja tieto ajankohdasta oli saavuttanut Leonardin.
Miehet onnistuivat kaivamaan kämpän lähelle rämeelle routamaahan matalahkon haudan, peittelivät sen ja Kalle pystytti haudan päähän ristin korvikkeeksi tasalatvaisen parimetrisen kitumännyt, jonka Ville oli kirveellään kaatanut. Hautapaikan suuntaa-antavat koordinaatit ovat Lat 64 24′ 31,5″ Lon 28 52′ 04,0″.
Paluumatkalla Ville ja Aukusti putosivat rekeä vetäessään Hoikanjokeen ja hieman sivummalla kävellyt Kalle kiskoi rekeä arvokkaine lasteineen poispäin ja saikin estettyä sen liukumisen avantoon. Pudonneet, hyviksi uimareiksi oppineet isä ja poika kiipesivät omin avuin kuiville. Kalle teki rantaan hyvät honkatulet, joilla kuivateltiin sen verran, että voitiin jatkaa hevoskyydillä Metsälään.
Ville on käynyt paikalla useita kertoja myöhemminkin. Hautapainauma oli nähtävissä vielä 1990-luvulla, mutta muistomerkki oli silloin jo kadonnut.
Noin 4-5 vuotta sitten, eli noin vuonna 2003, sattui Ville Kuhmossa juttusille Metsähallituksen ojitusmiesten kanssa. He kertoivat ojittaneensa tai ehkä kuulleensa ojituksista Sutisella vuosia aikaisemmin. Esiin oli noussut ihmisluita. Tarkempaa tietoa ei ole luiden kohtalosta eikä siitä, tehtiinkö asiassa ilmoitusta minnekään. Metsähallitus on ilmoittanut Ylä-Vieksin kyläyhdistykselle 9.6.2008 lähettämässään sähköpostissa, ettei sillä ole ollut tietoa luulöydöstä.
Neljä vankia vietiin Kuhmoon ja tiettävästi heidät ammuttiin Korkeamäellä, myöhemmän TVH:n varikon paikan läheisyydessä, jonne heidät myös haudattiin. Tiedossa ei ole tuomittiinko heidät kuolemaan vai toimittiinko nopeammin. Ville ei ole saanut asiaan selvyyttä, vaikka on koettanut kysellä. Hengestään pääsi myös nuorukainen, joka Metsälässä pelkäsi jäädä kolmikosta eroon.
Vanhempien ensimmäisen etsintäpartion miesten talouksissa syötiin vaihteeksi hyvin. Desantit olivat puhtaasti amerikkalaisen muonan ystäviä. Torpeedoissa oli kilon purkkeja silavaa ja kosolti muita amerikkalaisia säilykkeitä. Vaatetuspuolikin koheni ja tyttöjä nähtiin laskuvarjoista tehdyissä mekoissa. Villen mukaan materiaali ei hienointa silkkiä ollut, vaan ruskehtavaa ohutta kangasta, mutta tosi tarpeeseen se tuli. Karjalaisnuorukainen oli esitellyt Villelle erään muonasäilykkeen salaisuuden. Sisältö oli ollut eräänlaista mössöä. Kun sen siivilöi puhtaan kankaan läpi, sai kuppiinsa puhdasta pirtua. Pari kylän miestä tavattiinkin aika huppelissa, kun Ville oli tullut kertoneeksi tiedon.
Joku sotakirjailija (olisiko Antola?) on tapahtumien ja asioiden yhteenpassautumisen perusteella oletettavasti kirjoittanut teoksessaan juuri tästä tapauksesta. Kirja ja tekijä eivät valitettavasti ole tiedossa. Ville on kuitenkin kirjan lukenut. Jos joku lukija sattuisi tietämään lisää, vieksi.fi:n etusivulla olevassa sähköpostiosoitteessa otetaan tieto mielellään vastaan. Yhdistyksen edustajille sopii myös pirauttaa.
Muualta saadun, laajalti tunnetuksi sanotun tiedon mukaan eräs jo edesmennyt kuhmolainen taksiautoilija oli kehunut tippapäissään, ettei vallesmanni häntä polta, vaikka hän kuinka juovuksissa ajaisi. Kertoman mukaan suhari olikin tunnetusti usein niin tehnyt, eikä ollut kertaakaan palanut. Oli ainakin ymmärretty hänen antaneen ymmärtää olleensa kuskaamassa ammuttaviksi vietyjä vankeja. Oli niin tai näin, historian tähänkin hämäryyteen pitäisi saada valoa.
