Metsäpeurat

Ylä-Vieksi on metsäpeura aluetta

Artikkeli RKTL 16.3.2011
Suomen metsäpeurakanta laskettu
Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos on laskenut Suomenselän ja Kainuun metsäpeurat yhdessä Suomen riistakeskuksen Pohjanmaan ja Kainuun aluetoimistojen kanssa. Helikopterilla suoritetussa lentolaskennassa löydettiin Suomenselällä 1076 ja Kainuussa 802 metsäpeuraa. Kannan koko on pysynyt molemmissa populaatioissa vakaana verrattuna edellisiin laskentoihin.
Suomenselällä metsäpeurat olivat keskittyneet yhdelle talvilaidunalueelle Alajärven Iiruunjärven tuntumaan. Pieniä laumoja löytyi lisäksi Soinin ja Vimpelin alueilta. Suomenselän kanta laskettiin edellisen kerran vuonna 2008, jolloin kannan koko oli 1006 yksilöä.
Kainuussa päälaidunalueet sijaitsivat Ristijärvellä Hiisijärvellä, Kuhmossa Vuosangan ampuma-alueella ja Sotkamossa Huhtikankaan alueella. Edellisessä laskennassa vuonna 2010 kannan koko oli 811 yksilöä.
Laskennat toteutettiin Suomenselällä 22.2.-3.3. ja Kainuussa 7.3.-13.3.
Metsäpeuraseminaari 2011
Artikkeli seminaarista, KUHMO 6-7.6.2011
Metsäpeuran Kainuun kantaa uhkaa sukupuuttoon kuoleminen. Se laji olisi sitten siinä. Oli aikakin järjestää aiheesta seminaari. Metsästäjäliiton Kainuun piiri otti kiitettävästi peuraa sarvista ja järjesti sellaisen Kuhmossa kesäkuun alussa. Kaksi päivää ei olisi millään riittänyt, mutta aikaa ei ollut enempää. Ohjelma aloitettiin Kari Kemppaisen TV-dokumenttielokuvalla Metsäpeuran paluu. Päivien mittaan kuultiin ja nähtiin esitelmiä laidasta laitaan, suoraa toimintaa ja filosofointia.
Yhdistys esitti avajaispäivän esityksessään näkemyksensä (pdf_1978 kB) annetusta aiheesta. Siinä jonkin verran suomittiin metsäpeuran suojelutilannetta ja Vuosangan ampuma- ja harjoitusalueen vaikutuksia Ylä-Vieksin nimikkoeläimeen. Myös ihmeteltiin, kun metsäpeuran suojelemiseksi perustettujen Vuosangan Natura-alueiden tuhoaminen ei tunnu viranomaisia kiinnostavan, ei edes alueesta vastuullista Metsähallituksen luontopalveluita.
Elämää peura-alueella
Kakkospäivänä esitykset jatkuivat. Kainuun Prikaatin edustajan papereissa olivat suojeluasiat tiptop. Kun kysymysten vuoro tuli, uteli yhdistyksen edustaja esittäjältä muutamia vastauksia. Kuten että kuka se on se laissa tarkoitettu toiminnanharjoittaja ja selvilläolovelvollinen alueella. Metsäpeuran suojelemiseksi perustetun Hevoshuuhdinpuro ja Honkivaaran Natura-alueen suurella osalla ovat kaikki kuulevat metsänelävät kuulovammaisia tykin eka laakista, kun vierestä Ukonahosta ammutaan. Esittäjän ei tarvinnut vastata, koskapa tilaisuuden puheenjohtaja, Suomen Metsästäjäliiton Kainuun piiri ry:n puheenjohtaja, Kainuun maakuntavaltuuston puheenjohtaja, Kainuun maakuntahallituksen kansalaisvaikuttamisen (!!!) toimikunnan puheenjohtaja ja vielä Suomen metsäpeuran puolesta -yhdistyksen puheenjohtaja Timo Säkkinen poikkeuksellisesti ohjeisti esittäjää, ettei tämän vastata tarvinnut.
RKTL:n tutkija FT Jyrki Pusenius ehätti kommentoimaan prikaatin esitystä toteamalla, että jostain syystä metsäpeurat liikkuvat Vuosangan kohdalla tavallista ripeämmin. Joku nobelistitoivo siitä loihde luonnehtimaan, että Vuosanka (suomeksi ’Peuranvasa’) olisi vain peurojen läpikulkualuetta. Putkinäkö ja tarkoituksenmukaisuus ovat ne eväät.
Kehuttava on, että professori Erkki Pulliainen veti mukaansatempaavan esityksen, olipa asiasta samaa tai eri mieltä. Hän korosti stressitekijöiden osuutta metsäpeuran ahdingossa. Kun vaadin on stressaantunut, on vasakin sitä ja tavanomaista alttiimpi tuholle mistä syystä tahansa, vaikkapa petojen saalistuksen kohteena. Suven aikainen puronvarsikorpien ja soiden ravinteikas kasvillisuus on peuralle elintärkeää, jotta se jäkälällä seuravaan kevääseen selviäisi.
Metsäpeuran tuotteistaminen Vieksillä matkailutarkoituksiin on melkoinen mahdollisuus. EU:n ainoa monimuotoinen kanta löytyy useimpina kevätpäivinä juuri Vieksiltä ja suurissa tokissa.



Metsäpeuraa yritetään suojella – Vieksillä
Artikkeli 15.3.2012
Kainuussa on meneillään kova ottelu metsäpeuran (paikallinen metsäkaribu) suojelemiseksi. Vastakkain ovat alueen alkuperäiskansat laki tukenaan ja kuntayhtymä tukenaan ELY-keskus. Jälkimmäisiä ei metsäpeuran kohtalo meinaa millään kiinnostaa! Vuosangan tykistö ja metsäpeurat eivät viihdy yhdessä.
