Maisemat
Vieksi on maisemaa. Ihmisen kulttuurijälkeä on sopivasti ja takapihalta lähtien alkaa erämaa, salo. Vieksin kylät ovat saaria Metsähallituksen meressä. Vieksin luontomaisemasta kantaa 90-prosenttisesti vastuun valtio. Kulttuurimaisema on puolestaan enimmäkseen asukkaiden käsissä.
Maiseman luonteenomainen piirre on pienimuotoinen vaihtelevuus. Vieksillä kulkija ei maisemaan tylsisty. Jos ottaa suoran suunnan Vieksin laidalta toiselle, vastaan tulee miltei kaikkia mahdollisia maisemanäkymiä, eikä niistä missään tarvitse viipyä pitkään, ellei halua. Aika monen puron yli pitäisi reissussa loikata.
Toinen läpikulkijan havainto saattaa olla, että Vieksin päätien, Hyrynsalmentien, varrella on suhteellisen harvassa asutusta Koskenmäkeä lukuunottamatta. Vieksillä asutaan vanhastaan vesistöjen varsilla ja vaaroilla, jonne pitää varta vasten poiketa. Niemenkylä ja Huuhilonkylä ovat tällaisia 400-vuotiaita kyliä. Halmevaara, Vuosanganvaara ja monet muut ovat vetäneet asukkaita puoleensa. Moni on myös vetäytynyt aikoinaan kauas kaikesta nautinta-alueensa keskelle.
Vieksillä voi kavuta monelle vaaralle, kylän keskelle tai erämaassa. Vieksin vesistöreitti on alueen vanha kulkuväylä, jota pitkin jo muinaiset Oulun meriläiset nousivat haapioillaan Ontojärveltä Vuosanganjärvelle verohaukia pyytämään. Matkalla piti nousta monta koskea ja meloa järvenselät. Silloin pääsi ja nykyäänkin onnistuu meloja rantautumaan miltei kaikkialla. Tosi ihme on, jos hän ei löydä viihtyisää leiripaikkaa, hiekkarantaa, kalliota tai pehmeää sammalpohjaa. Samoja vesiä laskettelivat kuusamonkyläläiset vielä 1950-luvulla Ylä-Vieksille Albertin linjurille, kun tuli asiaa kirkolle, kihloja ostamaan tai juhannuskirkkoon.
Maisema muuttuu koko ajan. Näkymien kierto kuuluu asiaan. Puu kasvaa ja tuo hyvinvointia, mutta metsissä pitää olla muitakin arvoja kuin kuutiot.
Natura- ja muut suojelualueet
Vieksillä on suojeltuja alueita kymmenkunta, monet Natura 2000 -verkostossa. Useimpien suojeluarvona ovat vanhat metsät eliölajeineen. Joukkoon mahtuu Kuhmon linturikkain suo. Suurin osa metsäpeuran suojelemiseksi perustetuista Natura-alueista on Vieksillä.
Hevoshuudinpuro ja Honkivaara (Vuosangan harjoitusalueella)
Valkeisjärvi
Kellojärjen ranta-alueet ja saaret
Kuivajärven ja Vuosanganjärven ranta–alueet ja saaret
Rimpisuon soidensuojelualue
Kivijärven suojelualue
Sinisen Polun virkistysmetsä ja polku
Lampi-Vuosanka
Ylä-Vieksin pohjois- ja länsiosissa on Puolustusvoimilla käytössään Vuosangan ampuma- ja harjoitusalue. Sen luonto ja ympäristö ovat erityisen arvokkaita. Vuosanka on saamelaisperäinen ikivanha sana ja tarkoittaa peuranvasaa. On luvallista päätellä, että alue on ollut jo vuosituhansien ajan metsäpeuran erityisen tärkeä vasomisalue. Ei ihmekään, että peuravaatimet ovat sen purokorvista piilopaikkoja vastasyntyneilleen hakeneet. Piiloja on nimittäin Lampi-Vuosangassa (*kuva kartasta vuosangan lampialue) riittänyt. Aluetta pidetään Euroopan lampi- ja pienvesirikkaimpana. Suppealla alueella on yli 300 järveä tai lampea ja toinen mokoma muita pienvesiä. Harmi metsäpeuran kannalta, että alueen parasta osaa käytetään tykistön maalialueena. Yhdistys ajaa parhaansa mukaan asiaan parannusta.
Lampi-Vuosangan ylängön pienvedet ovat lähdepitoisia. Niinpä ne ovatkin tunnettuja purotaimenistaan. Tammukkapuroja taitaa olla valitettavan vähän jäljellä Kuhmossa ja koko Kainuussakin. Lampi-Vuosangassa on asiaa suuresti edesauttanut, että alueen rantasuot on jätetty ojittamatta ja kuivat maat äestämättä. Kankaiden, soiden ja vesienkin muokkaaminen niitä ampumalla puolestaan ei voi tehdä luonnolle hyvää. Ei se tee hyvää tammukalle, mutta vielä sitäkin ”herkkähipiäisempiä” ovat alueen jokihelmisimpukat, raakut , jos ovat onnistuneet säilymään. Menetysten vastapainoksi on tarjottu paisterinteiden syntymistä perhosille, kun kranaatit sytyttävät kuloja. Se saattaa olla ihan hyvä asia, mutta niitä voisi synnyttää aivan minne muualle tahansa, sikäli kun siihen tarvetta lienee. Tarvitaan vain tulitikut.
Artikkeli lyhennelmä 11.8.2010
Metsähallitus hakkaa kuin hädässä Vuosangan Natura-alueiden rajoilla. ELY-keskukselle on esitetty asiassa vaatimuksia ja pyyntöjä. Alla sikermä 8.8.2010 otettuja valokuvia Pellinkankaan Natura-alueen rajalla 6-8.8.2010 suoritetusta hakkuusta. Metsä oli 180-vuotiasta.
Vuosangan uusien hakkuiden ei oikeastaan pitäisi yllättää. 2000-luvun alussa suoritetuissa maalialueen jättihakkuissa hakatut metsät olivat metsänkäyttöilmoitusten mukaan noin 120-140 vuoden ikäisiä, jokunen vähän yli. Yli 140-vuotias olisi ollut ”vanhaa” metsää. Alueen länsipään noin 600 hehtaaria Lauttajärven ja Sutisenjoen välistä piti sisältyä vanhojen metsien suojeluohjelmaan ja myöhemmin Naturaan. Alue muljahti ulos listoilta, kun siellä piti päästä höökimään. Ettäkö tuo metsä ei ollut riittävän vanhaa? Alueella kasvoi viimeistään 1670-luvulla kasvunsa aloittaneita puita. Sellainen oli 140-vuotias, kun Suomi liitettiin Venäjään.
Kivikankaan hakkuut 2010
Heinäkuussa 2010 hakkasi Metsähallitus noin 30 hehtaaria ja 5500 m3 Hevoshuuhdinpuro ja Honkivaaran Natura 2000 -alueen pohjoispuolelta Kivikankaalta.
Siinä pantiin Natura-alue pihtiliikkeellä ahtaalle, kun huutomatkan päässä Natura-alueen toisella puolella sen etelärajalla on Vuosangan laajin tykistön tuliasema-alue. Yhdistyksen viime keväällisten vaatimusten mukaan ei tietä Kivikankaalle olisi saanut rakentaa eikä hakkuuta siellä suorittaa ilman Natura-arviointia.
Vuosangan metsäsertifioinnista
Lanssien pinoihin pölkyn päähän kiinnitettäviin lappusiin laitetaan kansalaishavaintojen mukaan yleensä ostajan nimi. Jostain syystä näyttää Metsähallitus pitävän asianmukaisena nimenomaan jättää ostajien nimet pois pinolappusista Vuosangan Natura-alueiden lähellä hakatessaan. Olisiko asialla ja puutavarayhtiöiden julistuksilla kajota vain kestävän kehityksen periaatteilla kasvatettuihin ja hakattuihin puihin tekemistä keskenään? Pellinkankaalla hakatut puut olivat ikihonkia ja -kuusia.
