Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa on tarjolla monenlaisia tukimuotoja

Euroopan unionissa alkoi vuonna 2007 uusi maaseutupolitiikan ohjelmakausi. Suomeen on laadittu yksi kansallinen maaseudun kehittämisstrategia, jota toteuttavat kaksi maaseudun kehittämisohjelmaa: Manner-Suomen ja Ahvenanmaan.

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman tavoitteita ovat

Tukimuotoja maaseudun kehittämiseen löytyy monia. Yksistään yritystoiminnassa tukimuotoja ovat: kehittämistuki, yritysryhmän kehittämishanke, investointituki ja käynnistystuki. Investointituet ovat Ylä-Vieksin pienyrityksille maksimissaan 35 prosenttia hyväksytyistä kustannuksista.


Käynnistystuki tarkoittaa sitä, että aloittava yritys voi saada käynnistystukea ensimmäisten työntekijöiden palkkaamiseen. Yrittäjän omaan palkkaan tukea ei myönnetä. Tukea myönnetään enintään kahden henkilötyövuoden palkkaukseen. Tukea myönnetään enintään 50 prosenttia palkasta.


Edellä mainitut ovat yksittäisiä esimerkkejä EU-tukimahdollisuuksista. EU-tukiasioista löytyy yksilöytyä tietoa alla olevista linkeistä. Noilta sivuilta löytyy myös ”epäileville tuomaille” monta rohkaisevaa esimerkkiä siitä, että uskallus, rohkeus, uuden kokeilu ja yrittäminen kannattavat ja monenlaisella yrittämisellä on suomalaisella maaseudulla mahdollisuus onnistua.


Kainuun TE-keskus ilmoittaa nettisivuillaan tarjoavansa monipuolisia palveluja yritystoiminnasta kiinnostuneille, yritystoimintaa käynnistäville ja jo yritystoimintaa harjoittaville.

www.maaseutu.fi
viestintämateriaalia ym.

www.mavi.fi
lomakkeita ym.

www.te-keskus.fi
ajankohtaista