Kainuun ympäristökeskus
Kalliokatu 4
87101 Kajaani
ALOITE YMPÄRISTÖLUPIEN HAKEMISEEN VELVOITTAMISEKSI VUOSANGASSA
Kainuun ympäristökeskus on myöntänyt syksyllä 2009 puolustusvoimille
Vuosangan ampuma- ja
harjoitusalueelle kaksi ympäristölupaa YSA 1 §:ssä tarkoitetuille
toiminnoille. Toinen koskee polttonesteiden
jakeluasemaa ja toinen ampumarataa. Molemmista päätöksistä on
Ylä-Vieksin kyläyhdistys ry valittanut Vaasan hallinto-oikeuteen.
Asiaan liittyy myös
Kainuun ympäristökeskuksen 4.4.2008 antama päätös, jonka mukaan
ympäristölupaa ei tarvittaisi Vuosangan toiminnoille kokonaisuutena.
Päätöksestä on valitettu Vaasan hallinto-oikeuteen (DNRO 891/08/5132).
Yhdistyksen mielestä on selvää, että Vuosangan toiminta kokonaisuutena
edellyttää ympäristölupaa. Lisäksi kokonaistoimintaan sisältyvät
lukuisat muutkin puolustusvoimien Vuosangan osatoiminnot kuin edellä
mainitut kaksi
edellyttävät ympäristölupaa. Vähintään useimmilla niistä, ellei
kaikilla, on selvästi YSL
35 §:n 4 momentissa tarkoitettu tekninen ja toiminnallinen yhteys, mikä
edellyttää hakemaan ympäristölupia yhtä aikaa tai samalla
hakemuksella.
Yhdistys vaatii Kainuun
ympäristökeskusta velvoittamaan puolustusvoimat hakemaan viipymättä
ympäristölupia
muun muassa seuraaville Vuosangan ampuma- ja harjoitusalueen
toiminnoille, joiden sijainnit ilmenevät liitteenä olevasta kartasta:
a) Yksi tai useampi muu "kohdistus"ampumarata, joihin lupapäätöksessä
(4.4.2008,
Dnro KAI-2006-Y-209) viitataan (kartassa muun muassa kohteet P6 ja P7)
b) Kaksi kertasinkorataa (P3, P4).
c) Kaksi raskassinkorataa (P1, P5).
d) Ilmatorjuntakonekiväärirata (P2).
e) Joronjärven taajamataistelualue (P9).
f) Panssarintorjuntaohjusrata (P4, joka on sama
kuin toinen kertasinkojen radoista tai on tämän lähistöllä).
g) Tykistön suorasuuntausampumarata (P10).
Edellä tuodaan esille vain vastaansanomattomimmat tapaukset.
Yhdistys viittaa niiden osalta vaatimuksensa erityisinä perusteina
seuraaviin muiden ympäristökeskusten ratkaisuihin ja puolustusvoimien
menettelyyn ratkaisujen johdosta:
1) Lounais-Suomen ympäristökeskuksessa on vireillä lupa-asia
LOS-2009-Y-818/111, jossa puolustusvoimat hakee ympäristölupaa Säkylän
ampuma- ja harjoitusalueelle vaunu- ja sinkoammuntoja varten
rakennettavalle taustavallille sen jälkeen, kun Vaasan hallinto-oikeus
pysytti voimassa ympäristökeskuksen luvantarvepäätöksen. Hakemuksensa
tekemisellä puolustusvoimat selvästi hyväksyy, että sinkoradat ovat YSA
1
§:n 1 momentin kohdassa 14a) tarkoitettuja ampumaratoja.
Sinkoratojen ominaisuudet, toiminnot ja vaikutukset ovat yleisemminkin
rinnastettavia, joten on katsottava, että Vuosangan vähintään neljän
sinkoradan
toiminta edellyttää lupaa. Myös Vuosangan
panssarintorjuntaohjusrata on rinnastettava ampumaratoihin. Ei
ole järkeviä perusteita sen osalta poiketa. Niitäkin
selvempi tapaus on Vuosangan ilmatorjuntakonekiväärirata, jossa
nähtävästi ammutaan ruutiaseilla.
Puolustusvoimien ampumaratoja koskevista lupa-asiakirjoista ilmenee,
että useilla kiväärikaliiperiaseiden ampumaradoilla ammutaan myös
sinkoaseilla. Yhdistys pyytää ympäristökeskusta huolehtimaan siitä,
että
Vuosangassa ei niin suunnitella tehtävän ja varmistumaan, että tältä
osin
on Vuosangan ampumaradan lupahakemus ollut totuudenmukainen.
2) Lounais-Suomen ympäristökeskus on
27.2.2009 antamassaan päätöksessä LOS-2007-Y-1457-121 katsonut, että
Niinisalon "koeampuma-aseman toiminta on katsottava ulkona
sijaitsevaksi ampumaradaksi, jonka ympäristöluvanvaraisuus on
määritelty ympäristönsuojeluasetuksen 1 §:n 1 momentin kohdassa 14 a.
Koeampuma-aseman ampumapaikkaa kiinteine ampumapaikkoineen ja
suoratähtäyksellä toteutettavine ammuntoineen on rinnastettava, sen
luonne ja ympäristövaikutukset huomioon ottaen,
ympäristönsuojeluasetuksessa tarkoitetuksi ampumaradaksi."
Lupa-asia on
tullut ympäristökeskuksessa vireille 25.9.2009 ilman valitusvaihetta
diaarinumerolla
LOS-2009-Y-1181. Hakemuksensa tekemisellä
puolustusvoimat selvästi hyväksyy, että tykistön suorasuuntausammunta
on YSA 1 §:n 1 momentin kohdassa 14a) tarkoitettua toimintaa.
Vuosangan suorasuuntausampumaradan toiminnan rinnastamiselle
ampumaratatoimintaan on yhdistyksen mielestä vielä
painavammat perusteet kuin on laita Niinisalossa. Vuosangan radalla
ammutaan ampumaradoille
ominaisesti ilmeisesti vain suorasuuntausammuntoja, kun Koeampumalaitos
ampuu
lisäksi epäsuorasti. Kyseinen lupa-asia
LOS-2009-Y-1181 on tullut vireille 25.9.2009
3) Pirkanmaan ympäristökeskuksessa on tullut 31.12.2007 vireille
lupa-asia PIR-2002-Y-398-119, jossa Länsi-Suomen Huoltorykmentti hakee
lupaa Jäminkipohjassa sijaitsevalle ampumatoiminnalle. Siinä korjatun
ja
huolletun panssarikaluston koeammunnat suoritetaan bunkkeriin.
Hakemuksensa tekemisellä puolustusvoimat selvästi hyväksyy, että
raskaiden aseiden suorasuuntausammunnat ovat yleisemminkin YSA 1 §:n 1
momentin kohdassa 14a) tarkoitettua toimintaa.
Joronjärven taajamataistelualueen osalta viittaa yhdistys siihen, että
ampumaratojen aiheuttaman melutason ohjearvoista annetun
valtioneuvoston päätöksen 53/1997 mukaan ampumaratana pidetään myös
ampuma-aluetta, jolla on pysyvään käyttöön varattuja ampumapaikkoja. On
katsottava, että Joronjärven taajamataistelualue on päätöksen mukainen
ampumarata ja, että se vaatii ympäristöluvan.
Kainuun Prikaatin olisi tullut olla selvillä edellä
viitatuista luvantarvepäätöksistä ja ympäristölupien hakemisesta niiden
johdosta ja siten tarpeesta hakea ympäristölupaa niitä vastaaville
edellä mainituille
Vuosangan toiminnoille. Näin on vielä erityisesti siitä syystä, että
Kainuun Prikaati on ollut tietoinen lupa-asian tärkeydestä muun muassa
yhdistyksen sille ja sen tieten muille viranomaistahoille esittämien
vaatimusten johdosta. Niin sanotun
Vuosangan yhteistyöryhmän kokouksessa 27.11.2009 Ristijärvellä totesi
prikaatin
esikuntapäällikkö eversti Pesonen saaneensa itse tiedon edellä
mainituista lupa-asioista hieman ennen kokousta yhdistyksen
nettisivuilta. Näyttää, että Kainuun Prikaati on laiminlyönyt asiassa
YSL:ssa tarkoitetun selvilläolovelvollisuuden, mikä pyydetään
ympäristökeskusta huomioimaan tätä vaatimusta ratkaistaessa.
Yhdistys vaatii myös, että ampumatoimintojen lisäksi on luvantarpeen
yhteistarkasteluun sisällytettävä
kaikki muutkin tunnistettavissa olevat Vuosangan toiminnot, jotka
saattavat olla ympäristöluvanvaraisia ja joilla saattaa olla mainittu
tekninen ja toiminnallinen yhteys. Erityisesti tämä koskee Keljon
alueelle suunniteltua helikoptereiden lentopaikkaaa
(P15, suuntaa-antava sijainti). Lisäksi yhdistys vaatii, että
lentopaikkatarkasteluun sisällytetään myös Vuosangan alueelle
suunnitellut
tilapäiset helikoptereiden lentopaikat, jotta helikopterimelu tulisi
asianmukaisesti huomioon otetuksi yhdessä muiden Vuosangan
melulähteiden aiheuttaman melun kanssa.
Mikäli kuitenkin ympäristökeskus katsoisi, että osatoimintoja koskevat
lupahakemukset tulee tehdä yhdessä koko toimintaa koskevan
lupahakemuksen kanssa, pyytää yhdistys ympäristökeskusta huomioimaan se
ratkaisussaan.
Vastaukseen pyydetään liittämään valitusosoitus.
Ylä-Vieksillä 8.12.2009
Ystävällisin terveisin,
Ylä-Vieksin kyläyhdistys ry
Niemenkyläntie 165
88730 Ylä-Vieksi
Eeva Kyllönen
puheenjohtaja
Timo Niskanen
varapuheenjohtaja
Pekka Pääkkönen
hallituksen jäsen
